Vinkkejä ensimmäiseen luistelukoulukertaan

Luistelukouluun tulee paljon lapsia. Osa on jo konkareita luistelukoululaisina, mutta moni tulee luistelukouluun aivan ensimmäistä kertaa.

 


1. Ajoissa jäähallille 

Ensimmäisellä kerralla kannattaa tulla hyvissä ajoin (15-30 minuuttia ennen luistelukoulun alkua).

Huom, koronavirus rajoitusten ollessa voimassa tullaan hallille niin, ettei siellä vietetä ylimääräistä aikaa. 
 

2. Asiointi luistelukoulupäivystyksessä

Kaikki ilmoittautuvat ensin luistelukoulupäivystyksessä. Asiointi sujuu joutuisasti, koska kaikki ovat ilmoittautuneet jo hyvissä ajoin myClubin kautta. Jonoja silti syntyy.

Jokainen luistelukoululainen saa päivystyksestä nimilapun ja muuta materiaalia. Nimilappu kiinnitetään hakaneulalla rintaan ennen jäälle menoa.

Päivystys on paikalla parilla ensimmäisellä kerralla kauden alkaessa. 


3. Valmistautuminen jäälle menoon

Luistelukoululaiset laittavat luistimet jalkaansa ja muutenkin valmistautuvat jäälle menoon luistelukoululaisille osoitetuissa pukukopeissa. Tilanahtauden takia lapsen kanssa koppiin voi tulla vain yksi aikuinen, ei rattaita tai sisaruksia.


4. Tunnin alkaessa reippaasti jäälle

Luistinsuojat kannattaa ottaa luistimista vasta aivan jään laidalla. Jäällepääsyssä avustavat luistelukouluohjaajat apuohjaajineen. He hakevat lapset kopeista jäälle.


5. Aloitus keskeltä jäätä

Luistelukoulun alkaessa kaikki luistelukoululaiset kerääntyvät ensin jään keskelle. Tunti etenee sitten ohjattuna.


6. Pienryhmien muodostus

Ensimmäisen tunnin aikana muodostetaan luistelukoulun pienryhmät. Kukin lapsi saa toiseen luistimeensa pätkän silkkinauhaa, joka toimii oman ryhmän tunnuksena. Ryhmiä muokataan vielä muutamilla seuraavilla luistelukoulukerroilla. Tavoitteena on löytää joka lapselle sopivantasoinen pienryhmä, jossa on kiva harjoitella.


7. Vanhemmat voivat seurata katsomosta / EI VANHEMPIA KATSOMOON KORONAVIRUS  RAJOITUSTEN VOIMASSA OLLESSA

Vanhemmat voivat seurata tuntia Warrior Areenan yläsillalta tai Tapiolassa katsomosta. Jäälle he eivät saa mennä kengillä eikä luistimet jalassakaan. Myös kaukalon laidalla seisoskelu on kiellettyä, jotta lapsi pystyisi keskittymään oman ryhmänsä toimintaan eikä vanhempansa seuraamiseen.


8. Tunnin jälkeen poistutaan jäältä

Luistelukoulutunnin lopussa ohjaajat ja apuohjaajat auttavat lapsia poistumaan jäältä koppiin, jonne vanhempi tulee lasta vastaan.


9. Kotiin odottamaan seuraavaa luistelukoulukertaa

Seuraavaa kertaa on kiva odotella tutustumalla jaettuihin materiaaleihin. Kun luistimeen on kiinnitetty oman ryhmän värinen nauha, löytyy oma ryhmä ja oma ohjaaja helposti. Oma nimilappu on hyvä olla rinnassa seuraavillakin kerroilla.
 

Mukavia luistelukouluhetkiä!