Ohjeita näytösviikonloppuun

19.4.2012

Kuva: Ulla-Maija Haimi
Kuva: Ulla-Maija Haimi

Pieni Merenneito -jääsadun kenraaliharjoitus on lauantaina 21.4. Laaksolahden jäähallissa. Klo 10 paikalle saapuu osa luistelukoululaisista ja heidän kanssaan jäällä olevat yksinluistelijat. Kaikkien muiden ryhmien osalta kenraaliharjoitus alkaa kello 11.

Klo 10 harjoitukseen saapuu osa luistelukoululaisista (ne, joiden sukunimen alkukirjain on A-L) ja heidän kanssaan samaan aikaan jäällä olevat yksinluistelijat. Tällöin tehdään vain luistelukoululaisten kohtaukset ja loppukiitokset.

Klo 11 harjoitukseen saapuu osa luistelukoululaisista (ne, joiden sukunimen alkukirjain on M-Ö) ja muiden ryhmien kaikki luistelijat. Tällöin mennään läpi koko näytös alusta loppuun.

Kaikilla paitsi luistelukoululaisilla on kenraaliharjoituksessa päällä esiintymisvaatteet. Niillä ryhmillä, joilla esiintymisasuja on vain osalle luistelijoista, osa on kenraalissa tavallisissa luisteluvaatteissa.

Huomaa että kaikilla ryhmillä ei ole sama koppi kenraalissa ja näytöksissä.
Luistelukoululaiset odottavat kenraalissa omaa esiintymisvuoroaan katsomossa eli laittakaa lämpimästi päälle.

Kenraaliharjoituksen ja näytösten pukukoppijako