Entinen jäätaituri jääshow-luistelijana

15.12.2011





Tiina Haimi luistelee jo viidettä vuotta DOI-jääshowssa, mutta on ensimmäistä kertaa mukana Suomeen tulevassa esityksessä. Hän on esityksen ainoa suomalainen, kun prinsessat sankareineen valtaavat Helsingissä jään helmikuun alussa.

Olen vuosittain vieraillut jossain esiintymispaikassa tapaamassa tytärtäni Tiinaa ja katsomassa sitä Disney on Ice -jääshowta, jossa hänkin esiintyy. Tällä kertaa suuntasin Berliiniin, jossa he olivat joulukuun alkupuolella.

Jääshowt ovat vetäneet puoleensa useita suomalaisluistelijoita. Tälläkin hetkellä on useampia mukana eri esityksissä. Tiina on kuitenkin nyt Suomeen tulevan shown ainut suomalainen, itseasiassa ainut pohjoismaalainen. Muut tämän kauden suomalaiset ovat Amerikkaa kiertävissä showssa.

Tämä on kolmas DOI-show, jossa Tiina on mukana.  On ollut mielenkiintoista nähdä useampia, yhtä ammattitaitoisia ja tasokkaita, mutta silti erilaisia esityksiä. Vaikka mukana on samoja tuttuja satuhahmoja, koostuvat showt kuitenkin mukavan erilaisista kohtauksista.

On myös ollut mielenkiintoista nähdä esityksiä eri paikoissa niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Yleisö, etenkin lapsiyleisö on kyllä kovin samanlaista kaikkialla. Lasten ilo ja into näkyvät aika samalla tavalla maasta riippumatta. Sitä on mukavaa seurata katsomossa istuessaan, esityksen lisäksi!

Ulla-Maija Haimi