Siiri Turunen aloittaa luistelukoulun vastuuvalmentajana elokuussa

31.5.2023


Siiri Turunen aloittaa luistelukoulun vastuuvalmentajana elokuussa. Siiri on mukana myös mm. kehitysryhmien sekä yksinluistelijoiden valmennuksessa.

Siirin tervehdys:

Moikka!

Olen Siiri Turunen, energinen taitoluisteluvalmentaja, ja aloitan innolla työt syksyn koittaessa EsJt:ssä luistelukoulun vastuuvalmentajana. 

Olen 12 vuoden ohjaaja- ja valmentaja-urani aikana valmentanut niin luistelukoululaisia ja harrasteluistelijoita kuin kilpailevia yksinluistelijoita aina SM-senioreihin asti ja myös muodostelmaluistelijoita tulokkaista SM-junioreihin. Viimeiset kolme vuotta olen toiminut Turun Riennon Taitoluistelussa yksinluistelun ja luistelukoulun vastuuvalmentajana sekä muodostelmaluistelun yksilötaitovalmentajana. Ennen visiittiäni Turkuun valmensin Tikkurilassa, jossa myös oman urani luistelin yksinluistelijana, kunnes loukkaantumiset astuivat kuvioihin. 

Koulutukseltani olen taitoluistelun I-tason yksinluisteluvalmentaja ja valtiotieteiden kandidaatti. Suoritan parhaillaan myös STLL:n yksinluistelun jatkotason valmennuskoulutusta ja yliopistossa maisteriopintoja. 

Työskentely eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa on valmennustyössä parasta ja odotankin valtavasti työskentelyä EsJt:ssä. Minusta on ihana nähdä, kuinka valmentajana voi saada luistelun ilon syttymään lapselle jo pienestä pitäen!

 

Tervetuloa EsJt tiimiin!