Tie menestykseen -luentosarja jatkuu 18. ja 25.1. sekä 9.2

15.1.2021


Espoon Jäätaiturit haluaa tukea huipulle tähtääviä luistelijoitaan tarjoamalla monipuolisesti tietoa ja esikuvien kokemuksia eväiksi menestyksen tielle.

Maanantaina 18.1. klo 19 perehdytään urheilijan ravitsemukseen. Ravinto- ja fysiikkavalmentaja Mia Laakso kertoo, miten monipuolisella ja riittävällä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa merkittävästi luistelijan suorituskykyyn, kehittymiseen ja urheilu-uran kestoon. Mia toimii myös maajoukkueluistelijoiden ravintovalmentajana.
 

Esikuvat osoittavat, että unelmat ovat toteutettavissa. Espoon Jäätaitureita koko historiallisen upean uransa edustanut Laura Lepistö on esimerkki siitä, miten meille tutuista Espoon jäähalleista on mahdollista nousta taitoluistelun kirkkaimpien tähtien joukkoon. Laura jakaa maanantaina 25.1. klo 19 oman tarinansa ja kertoo, miten tie menestykseen rakentui.
 

Jäätaituriopein voi löytyä ura kilpailujen jälkeenkin. EsJt:n kasvatti Tiina Kiesiläinen (o.s. Haimi) kertoo tiistaina 9.2. klo 19, millaista oli olla mukana jokaisen pienen luistelijan unelmassa eli Disney On Ice -kiertueella. Tiina ehti kuuden vuoden ja neljän eri shown aikana esiintyä kuudessa maanosassa ja 36 maassa. Huikea tarina siis tiedossa!
 

Kaikki luennot on tarkoitettu koko seurayhteisöllemme ja uusia luentoja on edelleen suunnitteilla. Linkki luentoihin on lähetetty myClubin kautta. Tervetuloa!