EsJt:n hallituksen tiedote perjantaina 13.3.2020 JÄÄHARJOITTELU PERUTTU KORONAVIRUSTILANTEEN JOHDOSTA

13.3.2020

Espoon Jääurheilun Tuki ry on tänään päättänyt sulkea jäähallit maaliskuun loppuun asti koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. EsJt:n hallituksen päätöksellä jääharjoittelu keskeytyy huomisesta alkaen kaikissa halleissa maaliskuun loppuun asti. 

Suomen Taitoluisteluliitto tai Olympiakomitea ei ole antanut ohjetta harjoittelun keskeyttämisestä. THL on kuitenkin tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa suositellut ryhmäliikunnan välttämistä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Valmentajat ohjeistavat kilparyhmiä omatoimisesta oheisharjoittelusta. 

Kilparyhmien valmentajien osalta työ jatkuu esim. kausisuunnittelun, oheisharjoittelun ohjeistamisen, ryhmien muodostamisen ja kilpailuohjelmien valmistelun osalta. 

Uusien ryhmien muodostaminen tapahtuu suunnitellusti.

Ryhmien testit ehdittiin pääsääntöisesti pitää ennen harjoittelutaukoa. Hearts -joukkueen testeistä informoimme erikseen. Pikku-Roosien sunnuntaille 15.3.2020 suunniteltu testi siirtyy myöhempään ajankohtaan.  

EJUT:n päätös hallien sulkemisesta on EsJt:lle force majeure -tyyppinen ylivoimainen este. EsJt:n hallitus käsittelee maksuihin liittyviä kysymyksiä hallituksen kokouksessa 16.3.2020. Pyrimme minimoimaan seuran kustannuksia, mutta toimintaa pidetään yllä tavalla, jolla varmistamme toiminnan sujuvan jatkumisen korona-tilanteen rauhoituttua. 

Toivotamme kaikille voimia hankalassa tilanteessa ja ymmärrystä myös tilanteen seuratoiminnalle aiheuttamista haasteista.