EsJt:n hallituksen tiedote 12.3.2020 koronavirustilanteen johdosta
12.3.2020
EsJt:n hallitus on käsitellyt valtioneuvoston suosituksia 12.3.2020 koronaviruksen leviämisen hallitsemiseksi ja toimenpiteitä EsJt:ssä. Suomen hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Tämä tarkoittaa EsJt:n kannalta sitä, että kevään jääshown järjestäminen muodostuu mahdottomaksi. Ison tapahtuman peruuttaminen tarkoittaa vielä paljon työtä ja teemme parhaamme, että pystymme tekemään peruutukset mahdollisimman pienin kuluin. Infoamme peruutuksen aiheuttamista toimista vielä myöhemmin mm. jo lipun ostaneita, kun olemme saaneet asiaa selvitettyä. EsJt:n tämän kauden järjestämät kilpailut on jo pidetty, joten emme joudu perumaan kilpailuja. Useita jäljellä olevia muiden seurojen järjestämiä kilpailuja tullaan todennäköisesti perumaan. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme tarpeen mukaan. Jäällä harjoitustoiminta jatkuu toistaiseksi sillä ohjeella, että lähikontakteja ohjeistetaan välttämään. Sisätiloissa pidettäviä oheisharjoituksia ei järjestetä. Jo aiemmin annettu ohjeistus mm. käsihygieniasta pidetään voimassa. Sairaana tai karanteenissa ei saa tulla harjoituksiin tai hallille ylipäänsä. Tämä koskee niin luistelijoita, valmentajia, vanhempiakin kuin luistelijoiden perheenjäseniä. Myös kahden viikon karanteeni ulkomailta epidemia-alueilta saapuville pysyy voimassa. Toivomme, että kukin perhe käyttää omaa harkintaansa ja noudattaa tarpeellista varovaisuutta erityisesti, jos perheessä tai lähipiirissä on riskiryhmään kuuluvia henkilöitä. Emme voi velvoittaa ketään luistelijaa osallistumaan harjoituksiin näissä olosuhteissa. Poissaolo harjoituksista ei vaikuta esim. ensi kauden kilpailukokoonpanoon kuulumiseen muodostelmajoukkueissa. Maksusääntöjemme mukaisesti maksut juoksevat normaalisti, vaikka harjoituksiin ei voisi osallistua. Muodostelmaluistelun jäljellä olevat testit pidetään ennalta ilmoitettujen aikataulujen mukaisesti. Hallitus seuraa tilanteen kehittymistä ja viranomaisohjeistusta tiiviisti ja keskustelee tilanteesta valmentajien kanssa. Pyrimme tiedottamaan mahdollisista muutoksista niin pian kuin mahdollista. Ystävällisin terveisin Espoon Jäätaiturit ry:n hallitus |