Haluaisitko tietää hieman enemmän muodostelmaluistelusta?

1.1.2017


Seurassamme järjestetään tammikuussa kahden kerran mittainen maksuton Muodostelman alkeet -esittely, joka on erityisesti suunnattu Muokkaminien, Kidsien, Shinen, Roosien ja Nettesien vanhemmille ja kannustajille, mutta myös muut lajista kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Muodostelmaluistelu on taitoluistelun joukkuelaji, jossa yhdistyvät taitoluistelun liikkeen, musiikin sekä yhdessätekemisen parhaat ja esteettisimmät puolet. Englanninkielisen nimensä, Synchronized Skating, mukaisesti luistelussa vaaditaan liikkeiden samanaikaisuutta ja yhdenmukaisuutta sekä kuvioiden tarkkuutta. Muodostelmaluistelu on Suomessa suosittu laji myös aikuisten keskuudessa. Maassamme on 140 joukkuetta, joissa on yhteensä noin 2800 luistelijaa.

Lajin saloihin perehtymiseksi Espoon Jäätaiturit järjestää kahden kerran mittaisen Muodostelman alkeet –koulutuksen:

Mikä siis on pivottava blokki tai yhdistelmäelementti? Mitä tarkoittaa unisono tai käsiote? Torstaina 19.1. klo 18-20 EsJt:n valmentaja ja kansainvälisen tason tekninen spesialisti Henriikka Latva kertoo muodostelmaluistelun perusasioista: luvassa on lajiesittely, käsitteiden, lajissa tarvittavien perustaitojen ja erilaisten elementtien esittely. Tilaisuus järjestetään Leppävaaran urheilupuiston kahviossa (Veräjäpellonkatu 17).

Muodostelmaluistelun kilpailuissa joukkue kerää suorituksellaan elementtikohtaisia laatupisteitä sekä koko ohjelman ajan arvioitavia osa-aluepisteitä. Tiedätkö, millä kriteereillä joukkueen suoritusta kilpailuissa arvioidaan? Entä mitä tarkoittavat laatupiste ja MUPI? Maanantaina 30.1. klo 18-20 muodostelmaluistelun SM-ylituomari Varpu Lappalainen selventäätuomarityöskentelyä sekä (tulokkaiden, noviisien, aikuisten ja osassa minoreiden kilpailuissa) käytettävää suoritusten MuPi-arviointia. Tilaisuus järjestetään Ruusutorpan koulun auditoriossa (Leppävaarankatu 24).

Tilaisuudet ovat maksuttomia, lisätietoja suvi.oikarinen@gmail.com.

Tervetuloa perehtymään muodostelmaluisteluun!