Taitoluistelun MM 2017 Helsingissä!

22.2.2016


Ensi vuonna Helsingissä käytäviä Taitoluistelun MM-kilpailuja on valmisteltu jo pitkään. Nyt ne alkavat näkyä jo enemmän: Nettisivut on avattu. Lipunmyynti aukeaa maaliskuussa. Talkooväen rekrytointi alkaa huhtikuussa. Avainhenkilöt, kuten kilpailunjohtaja Sanna Eklund, seurastamme, ovat puuhanneet jo paljon kisojen eteen. Näistä tulee hyvät ja ikimuistoiset kisat!

Taitoluistelun arvokilpailut ovat harvinaista herkkua Suomessa. Edellisen kerran MM-kilpailut olivat täällä 1999, vuonna jolloin iso osa nykyisistä maajoukkueluistelijoista, mm. Viveca Lindfors, on syntynyt sinä vuonna! EM-kilpailut järjestimme 2009. Siitäkin on aikaa. Muodostelmaluistelussa on Suomessa järjestetty sen jälkeenkin sekä MM-kilpailu että Junioreiden MM-kilpailu.

Vuoden 2017 MM-kisoista tulee erityisen mielenkiintoiset, koska niissä jaetaan valtaosa taitoluistelupaikoista 2018 olympialaisiin. Jokainen maa lähettää tänne taatusti parhaat osaajansa!

Kilpailun nettisivut ovat osoitteessa: http://www.helsinki2017.com