Ensimmäinen luistelukoulukerta
1.9.2008
Muutama asia on hyvä tietää ennen ensimmäistä luistelukoulukertaa... Ensimmäinen luistelukoulukertaLuistelukouluun tulee paljon lapsia. Osa on jo konkareita luistelukoululaisina, mutta moni tulee luistelukouluun aivan ensimmäistä kertaa. 1. Ajoissa ensimmäisellä kerralla Ensimmäisellä kerralla kannattaa tulla hyvissä ajoin (15-30 minuuttia ennen luistelukoulun alkua). Laaksolahden jäähallin pääovesta (ylhäällä, lähellä parkkipaikkaa) sisään. 2. Asiointi luistelukoulupäivystyksessä ensinKaikki ilmoittautuvat ensin luistelukoulupäivystyksessä jäähallin ylätasanteella. Asiointi sujuu joutuisasti, kun lähes kaikki ovat ilmoittautuneet jo hyvissä ajoin netin kautta. Jonoja silti syntyy. Jokainen luistelukoululainen saa päivystyksestä nimilapun ja muuta materiaalia. Nimilappu kiinnitetään hakaneulalla rintaan ennen jäälle menoa. 3. Jäälle menoon valmistaudutaan katsomossaLuistelukoululaiset laittavat luistimet jalkaansa ja muutenkin valmistautuvat jäälle menoon katsomossa. 4. Tunnin alkaessa reippaasti jäälleLuistelukoulutunnin alkaessa lapset siirtyvät katsomosta jäälle. Luistinsuojat kannattaa ottaa luistimista vasta aivan jään laidalla. Jäällepääsyssä avustavat luistelukouluohjaajat apuohjaajineen. 5. Luistelukoulu alkaa keskeltä jäätäLuistelukoulun alkaessa kaikki luistelukoululaiset kerääntyvät ensin jään keskelle. Tunti etenee sitten ohjattuna. 6. Tunnin aikana muodostetaan pienryhmätEnsimmäisen tunnin aikana muodostetaan luistelukoulun pienryhmät. Kukin lapsi saa nimilappuunsa oman ryhmänsä tunnuksen. Ryhmiä muokataan vielä muutamilla seuraavilla luistelukoulukerroilla. Tavoitteena on löytää joka lapselle sopivantasoinen pienryhmä, jossa on kiva harjoitella. 7. Vanhemmat voivat seurata katsomostaVanhemmat voivat seurata tuntia katsomosta. Jäälle he eivät saa mennä kengillä eikä luistimet jalassakaan. Aivan kaukalon laidalla seisoskelukaan ei ole toivottavaa, jotta lapsi pystyisi keskittymään oman ryhmänsä toimintaan eikä vanhempansa seuraamiseen. 8. Tunnin jälkeen poistutaan jäältäLuistelukoulutunnin lopussa ohjaajat ja apuohjaajat auttavat lapsia poistumaan jäältä katsomoon. Silloin vanhempien on hyvä tulla pienimpiä vastaan (muttei jäälle asti silloinkaan). 9. Kotiin odottamaan seuraavaa luistelukoulukertaaSeuraavaa kertaa on kiva odotella tutustumalla jaettuihin materiaaleihin. Kun nimilapussa on oman ryhmän tunnustarra ja nimilappu on rinnassa seuraavillakin kerroilla, löytyy oma ryhmä ja oma ohjaaja aina helposti. Mukavia luistelukouluhetkiä! |