Tarina ja roolit

Peter Pan

(Espoon Jäätaiturien kertomana)

Intro: Helinä ja Peter Pan

Tarinan mukaan Peter Pan oli kerran pienenä poikana lentänyt ikkunasta ulos palaamatta koskaan takaisin kotiin. Hän ei halunnut kasvaa aikuiseksi. Peter asui nyt keijujen kanssa Mikä-Mikä-Maassa. Eräs heistä oli pieni Helinä-Keiju, jonka puhe kuulosti pienten kultatiukujen helinältä.

1. Lontoo

Sata vuotta sitten Lontoo oli jo iso kaupunki. Iltaisin Lontoon väki kiirehti koteihinsa, joissa Lastenhoitajat jo laittoivat Lapsia nukkumaan. Useimmissa perheissä oli tosiaankin Lastenhoitaja, joka huolehti lapsista. Niin oli Kultasen perheelläkin, tosin hieman erilainen kuin muilla. Kultasten lapsia hoiti, ja hyvin hoitikin, Nanna-Koira. Lapset Leena, Jukka ja pieni Mikko pitivät paljon Nannasta. He pitivät toki paljon myös Äidistään ja Isästään.

2. Kotona

Eräänä iltana Äiti ja Isä kävivät peittelemässä Lapset laulaen tuttua kehtolauluaan. He eivät huomanneet ikkunan taakse laulua kuuntelemaan suhahtaneita Peter Pania ja Helinä-Keijua. Vanhempien poistuttua Peter ja Helinä tulivat sisään houkuttelemaan Lapsia lentämään mukaansa. Nanna-Koiralta ei lentäminen sujunut, joten hän joutui hyvästelemään Lapset.

3. Lentomatka

Peter Pan, Helinä-Keiju, Leena, Jukka ja Mikko lensivät yötaivaalla pitkän matkan kohdaten Lintuparven ja Tähtiä. Matkan päämäärän, Mikä-Mikä-Maan, asukkaista he näkivät ensimmäiseksi Intiaanitytöt. Mikä-Mikä-Maa oli satumainen saari, jossa asui varsin monenlaista väkeä, kuten Merenneidot. Saarella ei suinkaan ollut pelkästään kilttiä väkeä. Kapteeni Koukku Merirosvoineen vihasi Peter Pania, jonka takia oli menettänyt kätensäkin.

Mikä-Mikä-Maassa Peterin kanssa asuivat Kadonneet Pojat. Itse asiassa Peter oli tuomassa Leenaa juuri äidittömille Pojille huolehtijaksi ja kehtolaulujen laulajaksi. Eiväthän Pojat sitä tienneet, vaan yksi heistä ampui linnuksi luulemaansa yli lentänyttä Leenaa nuolellaan.

4. Mikä-Mikä-Maa

Mikä-Mikä-Maa oli Veden ympäröimä saari, jossain kaukana lämpimillä seuduilla. Vedessä eli värikkäitä Eksoottisia Kaloja. Veden äärellä tepasteli suloisia Flamingoja. Kauniilla rannoilla kasvoi paljon Kukkia, joiden luona lenteli upea Perhonen. Satumainen paikka kerta kaikkiaan!

5. Elämää Mikä-Mikä-Maassa

Kadonneet Pojat huomasivat ampuneensa tytön eikä lintua. Onneksi Leenaksi itsensä esittelevä, tyttö virkosi. Paikalle ehtivät myös Peter, Helinä, Jukka ja Mikko. Tutustuminen keskeytyi, kun kaikki pelästyivät hirmuisia Villieläimiä. Saari oli paitsi kaunis, myös varsin vaarallinen paikka asustaa. Intiaaneja saarella oli paljon enemmänkin kuin ne Lasten jo lentäessään näkemät Intiaanitytöt. Siellä asusti kaunis intiaanineito Tiikerililja, jota turvasivat rohkeat Pikku-Intiaanit. Helinä lähti vierailemaan Intiaanien luona.

6. Koukku varastaa Leenan ja lapset

Kadonneista Pojista ja Peteristä oli ihanaa nukahtaa Leenan laulamaan kehtolauluun. Jukasta ja Mikosta se oli hyvin kotoista ja turvallista. Leenankin nukahdettua tuli Kapteeni Koukku Merirosvoineen piilostaan, jossa hekin olivat kuunnelleen laulua. Peterin nukkuessa sikeästi Koukku miehineen varasti Lapset.

Öisin saarella tanssivat Keijut ja Pikku-Keijut. Helinä-Keijukin saapui takaisin Peterin luo. Hän herätti Peterin huomattuaan Lasten kadonneen.

7. Merirosvolaivalla

Kapteeni Koukku ja Merirosvot olivat vieneet Lapset Merirosvolaivalle. Siellä oli iso joukko hurjia Pikku-Merirosvoja. Turhamainen Koukku mahtaili miehistöään komennellen. Peter ja Helinä uskaltuivat hurjaan taisteluun Merirosvoja vastaan pelastaakseen Lapset heidän kynsistään. Taistelun tiimellyksessä he onnistuivat vapauttamaan Lapset köysistä.

Peter oli jäämässä pahasti alakynteen Kapteeni Koukun kanssa, kunnes paikalle saapui Koukun pelkäämä Krokotiili. Se onnistui ajamaan Koukun pois. Merirosvot pakenivat.

8. Lentäen kotiin

Hurjien seikkailujen jälkeen Lapset kaipasivat jo takaisin kotiin. Leena uskoi vanhempiensa ottavan luokseen Kadonneet Pojat ja Peterinkin. Peter ei halunnut lähteä, sillä hän halusi jäädä Mikä-Mikä-Maahan. Lentomatka kotiin alkoi.

Kultasten kotona Äiti, Isä ja Nanna-Koira surivat. Heillä oli ikävä Lapsia. He ilahtuivat kovin, kun Leena, Jukka ja Mikko palasivat kotiin. Kuten Leena oli arvellut, he ottivat huomaansa kaikki kuusi Kadonnutta Poikaakin.

Finaali: Lapset kertovat seikkailustaan

Nyt oli Lasten vuoro kertoa Äidille, Isälle ja Nanna-Koiralle koko seikkailunsa Mikä-Mikä-Maassa ja keitä kaikkia olivat siellä tavanneet.

Peter Pan: Roolit

Peter Pan
Leena
Jukka
Mikko
Nanna-Koira
Äiti Kultanen
Isä Kultanen
Helinä-Keiju
KapteeniKoukku
Tiikerililja
Perhonen

Elina Vesamäki
Sissi Keränen
Hanna Halme
Silva Kirkkomäki  
Minna Kumpulainen    
Jaana Viiri/Susanna Paajanti 
Laura Salvisto / Minna Järvinen   
Jenni Vähämaa    
Tiina Haimi   
Laura Lepistö   
Tuuli Nikoskinen

KadonneetPojat:
Hoikka
Totteli
Piikki
Pörrö
1.kaksonen
2. kaksonen


Sofia Ahanen
Nea Puttonen
Ines Karvinen
Katri Melander
Sophia Cierny
Justiina Niemi

Merirosvot:
Synkkä
Vahva
Kiero 
Mullins

Jaana Viiri
Laura Salvisto
Jaana Viiri
Minna Järvinen
Susanna Paajanti
Intiaanitytöt:
Sitruunamelissa
Omenankukka
Kirsikanlehti
Auringonsäde

Emma Freund
Elisa Sutela
Seidi Rantanen
Heidi Laakso
KeijutEmma Timonen, Elina Paavonen, Kaisa Ropponen, Anu Eilamo, Nanna Förster, Heljä Lukka, Mirka Väänänen
MerenneidotSofia Ahanen, Tiina Haimi, Ines Karvinen, Minna Kumpulainen,
Laura Lepistö, Katri Melander, Nea Puttonen, Tuuli Nikoskinen
KrokotiiliKatja Mäenpää, Maria Vartiainen /
Sari Tamminen, Meri Smolander
Pikku-KeijutLeppäkertut eli Leppikset
LintuparviPerhoset
FlamingotTintit
TähdetTaiturit
KukatLiilat
LastenhoitajatRoosat (isot)
LapsetRoosat (pienet)
VillieläimetMintut
Pikku-IntiaanitTenavat ja Viikkotenavat
VesiValley Bay Synchrokids
Pikku-MerirosvotValley Bay Synchronettes
Eksoottiset KalatValley Bay Synchronics
Lontoon väkiValley Bay Evergreens