Espoon Jäätaiturit ry hakee palvelukseensa
Luistelukouluohjaajia
Oletko innostunut ja innostava luistelukouluohjaaja tai haluaisitko kehittyä sellaiseksi? Kiinnostaako luistelun perustaitojen opettaminen lapsille ja/tai innostuneiden kouluikäisten harrastajaluistelijoiden ohjaaminen?
Tarvitsemme muutaman lisäohjaajan tasokkaaseen ja erittäin suosittuun luistelukouluumme ja harrastajaryhmillemme, koska osa ohjaajistamme keskittyy muihin töihinsä tai opiskeluunsa. Luistelukoulupäivät ovat keskiviikko ja sunnuntai. Harrastajaryhmien kauden 2008-2009 aikataulu valmistuu loppukesästä.
Seuramme toimii Espoon Laaksolahdessa. Toiminta laajenee lähivuosina Leppävaaraankin. Luistelukoululaisten ja harrastajaluistelijoiden jumppia/oheisharjoituksia pidetään lähiseudun kouluilla. Laajeneminen mahdollistaa luistelukoulun ja harrastajaluistelun kehittämisen entistä paremmaksi perusopetukseksi ja monivuotiseksi harrastukseksi. Tähän kehitystyöhön on mahdollista päästä nyt mukaan!
Seuramme tukee ohjaajiemme Suomen Taitoluisteluliiton koulutusjärjestelmän mukaista kouluttautumista. Luistelukouluohjaajana 'kyntensä näyttäneiden' ja hyvän luistelutaidon itse omaavien on mahdollista edetä yksinluistelu- tai muodostelmaluisteluvalmennustehtäviin.
Kiinnostuitko? Täytä alla oleva lomake, niin saamme tietosi. Keskustellaan sen jälkeen tarkemmin mahdollisuuksistasi. Lisätietoja: esjt@saunalahti.fi tai pj Mika Leppänen, 040-5698615.
|
|